Aina silloin tällöin tulee näitä häiriöitä: tulee puunattua kämppä yltä päältä, pyöritettyä pyykkikorit tyhjiksi ja kiillotettua ovenrivat. Samalla innolla tahtoo käydä kertyneitä tavararöykkiöitä läpi, ja vailla huolen häivää onnistuu kerrankin heittämään turhuuksia menemään. Ja eikö sitä nyt 50-kiloinen typykkä yhtä pianoakin siirtele, kun sille päälle sattuu — niinpä saatiin edes vähän uutta ilmettä asuntoon, eli tilaa toteuttaa visioita. Varasin jo sisustusihmeystävältäni viikonlopun, että saa tulla kanssani ideoimaan ja tekemään tarvittavia hankintoja tässä jonakin viikonloppuna. Villellekin ilmoitin päättäväisesti, että nyt tämä tyttö pistää vähän kämppää uusiksi. Joko hän ei ymmärtänyt mitä tarkoitin, tai sitten katsoi paremmaksi olla panemasta kauheasti hanttiin. Tuntee minut kai jo riittävän hyvin: “Antaa tytön nyt häärätä rauhassa”.
Edellinen häiriötila oli päällä helmikuussa. Jos näitä jatkossakin tulee puolen vuoden välein, ei ehkä ole syytä huoleen, mutta lienee paras tarkkailla itseään, ettei oireita ala ilmetä tiheämmin.
Omenapiirakka taitaa olla valmis.
Takana on erittäin rentouttava landeviikonloppu peltomaisemien keskellä! Tuli kykittyä marjapuskissa hämähäkkien ja muiden vilistäjien seurana, koekäytettyä sauna (jossa muuten sai ällistyttävän hyvät löylyt sähkösaunaksi), saatettua pieni eläin haudan lepoon, luettua kirjoja, katseltua postimerkinkokoista teeveetä, ynnä muuta rauhaisaa. Toivottavasti ehdin syksymmälläkin tuonne pellonreunalle viettämään pitkiä viikonloppuja.
Landeilun lisäksi pääsin vielä viettämään laatuaikaa ystävien kanssa, mikä on välimatkojen vuoksi valitettavan harvinaista mutta aina yhtä antoisaa. Vaan tähänkin on tulossa syksyn myötä muutos, sillä ihmiset muuttavat, vaihtavat työpaikkoja ja tutustuvat uusiin ihmisiin…
Koko alkuviikko kuluikin taas työjuttujen parissa, mutta myös tulevaa syyslukukautta järjestellessä. Suunnitelmat alkavat olla toteutusta vaille valmiita, enää yksi kysymysmerkki leijuu ilmassa, mutta senkin kohtalo varmistuu ensi viikolla. Mukavaa. Syksyinto on edelleen kova, sillä a) en ole tehnyt opintoja lähes vuoteen, ja b) edellisestä kotimaisesta syksystä on jo niin kauan, että sen v***maisuus on jo päässyt unohtumaan ja mielessä siintävät lähinnä kirpeät ilmat, ruskan värittämä luonto ja lämpimät villapaidat. Ei mitään harmautta, märkyyttä, kylmyyttä tai flunssanpoikasia. Vaan eivätköhän ne realiteetitkin taas iskeydy vasten kasvoja, mutta turha sitä nyt on murehtia.
Voi saisinpa oman koiran. Lenkkikaveriksi. Vauvakuumeen helpottajaksi. Kiireen ja vastuun lisääjäksi. No, en ole saamassa.
Nukkuminen silloin, kun on niin kova väsy että uinahtaa jo siinä vaiheessa kun pää on vasta kellahtamassa tyynylle, on kerrassaan taivaallista. On se toki muulloinkin, mutta etenkin silloin. Kyllä ihmisen täytyisi voida joka yö nukkua riittävän pitkät yöunet, ja varsinkin nyt kun tulee taas talvi ja säkkipimeys, on riittävä lepo ensiarvoisen tärkeää. Vika on luullakseni pitkälti omassa ajanhallinnassa (tai lähinnä sen puutteessa), jos ei muka ehdi nukkua. Satunnaiset valvomiset ja lyhyellä levolla sinnittelyt ovat toki joskus väistämättömiä, mutta ei sen saisi olla jatkuvaa eikä edes säännöllistä.
Riittävästi lepoa ja ravitsevaa kotiruokaa sekä säännöllistä liikuntaa ja ulkoilua — siinä Tinnun hyvänoloneväät tulevaan työntäyteiseen syksyyn ja talveen. Saa matkia! Vielä kun tuosta kykenisi pitämään kiinni (kyllä, ajanhallintataitoni ovat hävettävän kehnot)…
Olen päättänyt ostaa itselleni kunnollisen työtuolin, ja muutenkin haluan parantaa työskentelyolosuhteita ja ergonomiaa. On aivan turha hajottaa itseään, jos ei ole ihan pakko — eikä koskaan ole. Haluan semmoisen satulatuolin, jossa selkä saa olla luonnollisessa asennossa eikä tarvitse könöttää tuolinperällä sykkyrässä jalkojen heiluessa 20 cm lattiatason yläpuolella. Kunnolliset satulatuolit ovat toki hintavia, mutta mikäpä ei olisi. Enää tarvitsisi löytää semmoinen, ennen kuin eilen tullut palkka on törsätty turhuuksiin (kyllä, myös rahanhallintataitoni ovat hävettävän huonot). Netistä jo surffasin sopivan liikkeen lähellä työpaikkaani ja meinasin eilen käydä tekemässä kauppoja, mutta kah, liikettä ei niin vain löytynytkään. Eräs turkulainen sittemmin paljasti, että kyseinen liike on lopettanut toimintansa jo muutama vuosi sitten. Voiko joku tosiaankin jättää firmansa nettisivut noin retuperälle?! Olisivat edes muuttaneet, mutta että lopettaneet aikoja sitten… Satulatuolin etsintä jatkuu.
Satuloista puheenollen: viimekesäinen lemppariheppani on myyty jollekin teinitytölle kauas pois. Harmi sinänsä, sillä siinä olisi ollut sellainen humma, jonka olisin huolinut samantien. Olihan se ehkä hivenen pienikokoinen, mutta luonteeltaan just passeli tätiheppa. Vaan enpä minä nyt vielä tähän hätään, ja tuskin vielä seuraavaan tai sitäseuraavaankaan, omaa ole hankkimassa. Sitäpaitsi kivoja heppoja tulee ja menee.
Kerrassaan kaunis aamu!
Tulipa taas tehtyä. Koko yö siinä tietysti meni — en ole nukkunut silmäystäkään. Nyt voisi vetää tunnin “yöunet” ennen kuin lähden muutamaksi tunniksi töihin rentoutumaan. Sitten on taas hyvä jatkaa uuden projektin kimpussa, jonka onkin oltava vasta (?!) huomenna valmis. Noh, kuolema kuittaa univelat — haudassa kerkeää kyllä maata.
Yö oli hyvin hiljainen, kun ei työhuoneessa tällä kertaa ollutkaan muita. Kissat toivat sentään elämää kolkkoon, yhdelle ihmiselle aivan liian isolta tuntuvaan kämppään. Molemmat tulivat aina välillä tervehtimään puskemalla, ja isompi toi jos jonkinlaisia saaliita jalkojen juureen: “Leikkisit ny mun kaa…” Välillä tuo seurallisempi hyppäsi syliinkin, mitä se ei ole aiemmin tehnyt, ja kiipesi siitä pöydälle seuraamaan työntekoani tai seläntaakse kerälle nukkumaan. Hellyyttävää! Pikkukatti piti tapansa mukaan riittävää etäisyyttä, ja viihtyi enimmäkseen Villen työtuolilla tai -pöydällä muuta maailmaa observoiden, kuten aina. Välillä me kaikki kolme menimme keittiöön hörppäämään tilkan maitoa: jokaiselle oli oma astiansa, ja niin me naukkailtiin 
On ne kyllä mukavia otuksia.
Hitto, äkkiä kone kiinni! Tämähän on silkkaa masokismia ja kurjuuden maksimointia: istua nyt yhä vain koneen ääressä, vaikka tässä on jo puolitoista kellonympärystä könnätty yhteenmenoon?!
En voi käsittää: jos sähköpostitse kysyy kysymyksen, siihen ei vastata. Jos viestissä on kaksi tai useampia kysymysmerkkejä, vastaus tulee korkeintaan yhteen. Lisäksi luvataan sitä ja tätä, ja kerrotaan palaavamme asiaan. Mitä, tämän vuoden puolellako vielä kenties? To-della kummallista. Ne miehet :S
Oma (kysymyksiin sentään hieman paremmin [joskin toisinaan ärsyttävän ympäripyöreästi] vastaava) kullanmuluseni lähti työmatkalle etelänaapuriin. Hieman vahingoniloisena hän illalla totesi: “Kerrankin minä olen se joka lähtee ja sinä saat jäädä kotiin odottelemaan.” Myönnettäköön, että minähän se levottomampi olen ollut ja kuljeskellut milloin minnekin. Onneksi aina silloin tällöin pääsemme reissaamaan myös yhdessä — se on tärkeää.
Alkaispa koulu jo!