Hyvää syntymäpäivää mun ehdottomasti parhaalle äipälle!
Kurkkukipua, yskää, nuhaa. Vuorotellen. Yleistä heikotusta, hengenahdistusta, mutta ei kuumetta. Äiti sanoo: hillitse tahtia. Oma järki sanoo: hillitse tahtia. Lääkäri sanoo: ei sulla mikään ole — hillitse tahtia. Verikokeet todistavat, ettei mikään ole.
Paitsi jatkuva kiire.
Kaikki aiemmat oireet on loppu. Tänään on ensimmäisen kerran kuumetta.
Pomo odottaa, että menisin töihin. Toinen pomo odottaa vahvistusta työtarjoukseen. En tahdo kieltäytyä! Mutta kroppa käskee vihdoinkin levätä ja järki haluaa uskoa sitä. Mikä hemmetti siinä on, etten voi antaa periksi ja himmata? Ei jokaiseen houkutukseen tarvitse tarttua - enhän tee sitä muussakaan elämässä, miksi sitten työelämässä? Mulla lienee joku riippuvuusgeeni, joka aina tilaisuuden tullen muistuttelee olemassaolostaan.
Syksy on vasta alussa ja meitsi alkaa nyt jo hyytyä: fysiikka prakaa. Henkisesti on kuitenkin erittäin hyvä olo: olen onnellinen mahdollisuuksistani, enkä tahdo sitä entistä aikaansaamattomuutta ja tylsistyneisyyttä takaisin. Halu tehdä, mennä ja suorittaa on kova, mutta paukut eivät vain riitä kaikkeen. Ei puoleksikaan kaikkeen, mitä haluaisin. Tottumattomuutta. Miten ihmeessä sitten organisoin elämäni NYT sekä tulevat pari-kolme vuotta? Kunpa jostakin ilmestyisi joku valaistunut guru ja kertoisi mitä tehdä ja mitä ei tehdä. Mikä olisi viisasta. Ei välttämättä järkevää tai kivaa, mutta viisasta.
Elämä on täynnä valintoja ja päätöksiä. Minä en vain osaa valita ja päättää. Priorisoida. Mikä on tärkeää? Pääsikö unohtumaan?
Enkä minä saa lähtemään tuota meiliä, missä kieltäydyn työtarjouksesta.
Italian kirjallisuuden kurssin inspiroimana päätin tutustua heppuun nimeltä Umberto Eco hieman lähemmin. Ja kas, hänkin on näemmä uittanut lusikkaansa mäkkisopassa 
Eiookkivaa, kun aina hengästyessä alkaa rintaa puristaa ja ahdistaa, ja täytyy hidastaa vauhtia puolella. Eikä liioin sekään, että kotona ihan vain istuskellessakin alkaa ahdistaa. Moniviikkoinen flunssako sen aiheuttaa? Vai jotakin sen jälkitautiako menossa, kun en ole voinut levätä riittävästi? Kissa-allergiaako? Stressintynkääkö? Vaiko sittenkin silkkaa luulosairautta…? Eiookkivaa kuitenkaan.
Mutta eipä liene kivaa siellä ameriikan mantereellakaan, kun kaikenmaailman katrinat ja ritat käyvät kylässä. Muistan, kun Michiganissa asuessani läheltä meni hurrikaani. Monta päivää etukäteen seurasimme televisiosta sen kulkua ja ennusteita, mutta mitään todellista vaaraa ei missään vaiheessa ollut, sillä kyseinen hurrikaani oli pieni ja ohitti seutumme riittävän kaukaa. Kuitenkin, kun sinä yönä sitten heräsin kamalaan myrskyyn, oli tunnelma aika spooky: keltainen taivas, hillitön vesisade ja myrskyävä tuuli. Jatkuvaa salamointia ja jylinää oli hieno katsella ikkunasta, kun tiesi, ettei tarvitse pelätä. Silti vähän pelotti. Voin vain kuvitella, miten pelottavaa Texasin ja Louisianan rannikolla on nyt ollut.
Niin se luonto näyttää voimansa ja tahtoessaan harventaa ihmiskuntaa sen suuremmin kyselemättä. Mitäs elämme näin perhanan itsekeskeisesti ja ajattelemattomasti.
Käppäillessäni äsken yliopistoalueella kohti kotia vastaan tuli musta, uudehko pikkuauto, jota ajoi huomattavan lihaksikas, noin 3-kymppinen heppu.
Sou?
Ei muuten mitään, mutta kun kyseinen hyypiö kiersi korttelin ja tuli uudelleen vastaan ja huuteli avoimesta sivuikkunasta törkeyksiä opiskelijatytöille. Tai ainakin minun olisi kuulemma tarvinnut antaa hänelle pillua. Tilanne meni ohi niin nopeasti, etten ehtinyt reagoida, mutta käännyin sentään vilkkaammalle kadulle enkä sittenkään sivutielle. Taaksepäin katsoessani huomasin samaisen auton ajavan samaa Akademin korttelia ympäri monta kertaa, ja kyllä pisti vihaksi! Olisiko tuollaisesta pitänyt ilmoittaa poliisisedälle? Mieleni kyllä teki jäädä varjostamaan, ottaa rekkari ylös ja kilauttaa virkavallalle, mutten sitä tehnyt. Mitä ne sille kuitenkaan olisivat voineet? Seksuaalista ahdisteluahan tuo laillaan on, ja takuulla joku herkempi vielä säikähtää, etenkin, jos se jatkaa samaa rataa illemmallakin. Siellä se nyt sitten kiertää keskellä kirkasta päivää ja yrittää saada opiskelijatyttöjä kyytiinsä.
Siis mitä hemmettiä liikkuu tuommoisen elukan päässä?? Konstit on monet, mutta kyllä tuolla konstilla saaminen jää heikoksi. Kuka muka hyppää kyytiin, että “joo, mä voin antaa”?! Jos äijää panettaa, niin ei muuta kuin tumputtamaan, ja jos manuela kyllästyttää, saa alan liikkeistä kyllä jos jonkinlaista tekopimppaa ja barbaraa (isot tytöt on kertoneet). Ja jos tyypillä on nimenomaan tarvetta aidolle tavaralle, niin maksullista seuraa on takuulla Turussakin tarjolla. Tai ehkä se meinasikin, että köyhät opiskelijatytöt haluavat taskurahaa? Säälittävää. Sairasta.
Olkaamme tytöt varovaisia. Älkäämme poiketko syrjäkujille, vaan kulkekaamme valtavirran mukana pitkin pääteitä. Sivutiet ovat miehille ja amatsoneille. Vituttaa, että naisihmisen täytyy muka pelätä yksin liikkumista juuri tuommoisten weirdojen takia.