On se kumma, että mitä vähäisemmäksi jäljellä olevien työpäivien määrä käy, sitä vaikeammiksi työpäivät muuttuvat. Viime lauantaina oli hirvittävä kiire ja tälle päivälle kasautui kaikki mahdollisimman hankalat asiakkaat (joihin ei lueta herttaista anoppia, joka tuli profiteeraamaan suhteita 
). Päälle päätteeksi kiva pikku kassasotku, joka oli pakko hoitaa ylitöinä pois, jotta oli mahdollista tehdä kuukaudenpäätös. Hohhoijakkaa. Odotan huomista kauhunsekaisin tunnelmin: takuulla kiire, varmasti paljon ongelmatilanteita, eikä hetkeäkään aikaa hengähtää.
Ihan niin kuin ei olisi yltäkyllin muita, tähdellisempiä hommia, joihin käyttää energiaansa.
Mutta palkkapäivä se sentään piristää pankkitiliä!
Minulla on yksi ystävä, joka on niin kertakaikkisen ihastuttava ja viehättävä tyttö, että homotkin ryhtyvät hänet tavattuaan heteroiksi 
Ja minä kun luulin, että tuommoista tapahtuu vain elokuvissa. Good for her!
Poikaystävälläni on eräs ominaisuus, jota todella arvostan. Se on rehellisyys. Rehellisyys ja luotettavuus. Jos hän jotakin sanoo, kuulija voi olla varma että hän myös tarkoittaa sitä, ja jos hän jotakin tekee, se tulee suoraan sydämestä eikä esim. velvollisuudentunteesta. Arjessa kohtaa harvoin noin rehellistä ihmistä; valitettavan moni sortuu rehellisyyden kustannuksella muiden miellyttämiseen ja sanoo sen mitä toinen haluaa kuulla eikä sitä mitä mieltä on oikeasti. Minäkin sorrun, vaikka kovasti yritän oppia olemaan oma itseni tilanteessa kuin tilanteessa.
Siksi häneen on helppo luottaa. Olen aina luottanut, ja luotan edelleen ihan yhtä lujasti kuin ennenkin.
(Mieleeni muistuu yli kolmen vuoden ajalta vain yksi tilanne, joka oli säännön vahvistava poikkeus: istuimme vasta avatussa hampurilaisravintolassa täyttämässä vatsojamme todella mauttomilla hampurilaisaterioilla. - Tää on kamalaa. - Joo niin on, ihan mautonta höttöä. Paikan omistaja ilmestyy pöytämme ääreen ja tiedustelee maistuuko ruoka. - Juu on kyllä hyvää! kiekaisee Ville. Hivenen meinasi hymyilyttää..! Kyseinen burgeri ei ollut kovin pitkäikäinen - wonder why :P)
Silloin kun nousee sängystä väärällä jalalla, pms-äksyilee viattomalle kanssa-asujalle ja _tiedostaa_ sen karvaasti, niin onko sitä siinä tilassa ehkä herkempi noteeraamaan ympäröivän ystävällisyyden? Olen nimittäin joko kohdannut tänään harvinaisen monta ystävällistä, välittävää ihmistä, tai sitten olen vain havainnoinut kerrankin myös muuta kuin ihmisten ikäviä ja tylsiä piirteitä, kuten mulkoilua ja paskanpuhumista. Olisiko niin, että suomalaisista löytyy vielä toisistaan välittäviäkin yksilöitä?
En muista mistä tuon otsikon ilmaisun bongasin, mutta se kuvaa niin hyvin aamuista tunnelmaani, että pakkohan se tuohon oli viskata. Sori jos plagioin jotakuta.
Pienessä punkkusievässä onnistuu kehittelemään vaikka minkälaisia hienoja ansaintalogiikoita. Näitä villejä ideoita tarttisi kirjoittaa ylös silläkin uhalla, että ne huomenna tuntuvat käsittämättömän typeriltä. Mielummin monta hiukan hölmöä ideaa, joista edes yhtä voisi kehitellä alkua pidemmälle, kuin ei ideoita ollenkaan?
Sekä haaveet että muistot ovat mieletön voimavara.