Tinnu.net

Kesän viimeinen lomanpätkä on nyt ohi. Perjantaina on urakoitavana lukukauden ensimmäinen tentti, tosin aiheesta, jonka olen kesän mittaan opetellut etu- ja takaperin jo muutenkin: kääntäjä yrittäjänä. Ensi viikolla alkavat opinnot ja työt ja kaikki härdellit. Pelottaa, etten osaakaan säilyttää tasapainoa. Että ahnehdin.

Kuumetta. Osasin ennustaa tämän jo ennen reissua; näin siinä usein käy. Ja juuri kun paloin halusta päästä väliviikon jälkeen salille tiristämään hikeä ja kyyneleitä! Levätään siis. Kuumaa kaakaota - olisipa jotakin terästystä lorauttaa joukkoon: taudit huspois.

Olen koukkuuntunut Harry Pottereihin. OSTETAAN: Harry Pottereita suomeksi, englanniksi, ranskaksi tai italiaksi. Ruotsikin käy. Haluan koko sarjan, hyllyssä on vasta yksi suomenkielinen.

Ai niin, yksi työpaikoistani on vapautumassa. Asiakaspalveluhenkiset ja reippaat, liikunnalliset typykät — osa-aikahommia tarjolla! Mitä pikemmin työntekijä löytyy, sitä nopeammin meikäläinen pääsee keskittymään olennaiseen. Hah, as if.

Viuh, Harryn kanssa (uuteen, ikiomaan, ihanaan) sänkyyn paranemaan

Vaikka ensimmäisten sateiden ropistua asuntoni ikkunaan kerkesin jo alakuloontua helteiden loppumisesta, on tuo sade oikeastaan kivaakin; sehän on lämmintä kesäsadetta eikä vielä sitä palelluttavaa syystihkua tahi jäätävää talviräpäskää. Vesilätäköt houkuttavat loikkimaan kuin pikkulikka, ja kun sade kerta kastelee niin kastelkoon sitten kunnolla, eipä tuo mitään haittaa.

Sadesää on ihan paras lenkkeilyilma: silloin saa aikuinen ihminen juoksun varjolla läiskytellä lätäkköjä ja antaa kenkien kastua litimäriksi. Sitä paitsi ei tunnu hikiseltä, kun on läpimärkä muutenkin. Sateella on myös vähemmän liikennettä, joten voi aika rauhassa antautua lapsenmielisyyden valtaan ja antaa sadeveden roiskua.

Viime päivinä olen varustautunut asianmukaisesti polven alle käärittyihin farkkuihin ja läpsyihin/lipokkaisiin/flipfloppeihin/you-name-it, jolloin voi vapaasti kahlata vedessä aiheuttamatta vahinkoa manoloblahnikeilleen. Lisäksi laukussa kulkee mukana pieni pyyhe, joten siirtyessäni kahvilaan nauttimaan kupillisen kuumaa voin pyyhkiä märät kintut kuiviksi, jotta olo olisi mukavampi. Kuinka käytännöllistä

Sadesäästä muistuu mieleen muisto noin kymmenen vuoden takaa, kun silloisen poikaystäväni kanssa juoksimme kesäisellä rankkasateella ulos loikkimaan keskustan katujen hillittömiin lätäköihin ja nauroimme katketaksemme, kun näytimme uitetuilta koirilta. Sateen rauhoituttua mekin rauhoituimme, kuoriuduimme läpimäristä vaatteista ja menimme lämpimään suihkuun, ja kylpytakit niskassa äitin keittämää kuumaa kaakaota hörppiessä olo oli mitä parhain. Voisin oitis toistaa tuon, vaikken olekaan enää kuustoista vaan kakskytkuus.

Pidän ihmisistä, joiden kanssa voi välillä vähän pelleillä eikä tarvitse ihan joka käänteessä olla asiallinen ja aikuinen. Itse olen sen verran kakaramainen, että näivetyn hyvin nopeasti, jos vaikkapa olosuhteiden pakosta joudun viettää aikaa alati ahdasmielisessä ja haudanvakavassa seurassa. Toinen ääripää on impulsiivisuuden suorittaminen, jolloin on pakko keksiä jotakin jännää aina ja koko ajan, jotta vaikuttaisi kiinnostavammalta/villimmältä/nuorekkaammalta/whatever… Näitäkin on, ja teennäisyys näkyy valitettavasti läpi.

Pilke silmäkulmassa ei kysy ikää vaan asennetta.

PS: Kyllä minä silti voisin ottaa vielä palan hellettä, kiitos.

Vierailin viikonloppuna tosi pitkästä aikaa maamme pääkaupungissa (joka näyttäytyi minulle yhtäkkiä viehättävänä ja kiinnostavana kaupunkina?!) sekä ensimmäistä kertaa ystävän ja avomiehensä uudessa kodissa Espoossa. Sain kuin sainkin annoksen festarikesää

Flow oli mainio tapahtuma: Quintessence tarjosi lempeää hyvänolonmusiikkia, the Five Corners Quintet toi elävästi mieleen edellisten kesien Pori Jazzit, ja José González oli kerrassaan upea elämys. Josén ensimmäiset biisit saivat fiiliksellään melkeinpä tipan silmään mutta etenkin hymyn huulille ja haaveksivan katseen kasvoille, ja koko keikan tunnelma oli käsinkosketeltavan tiivis - yleisö ilmiselvästi nautti olostaan. Lisää tätä.

Muutamien tuttujen naamojen lisäksi myös (enemmän tai vähemmän) julkimoita vilahteli siellä täällä, vaikken niitä yleensä välitä bongailla. Esimerkiksi Lasse Kurki hempeili naisseuralaisensa kanssa lähistöllämme terassialueella, uu, ja Salkkareiden Silja (oikea nimi…??) tepasteli baaritiskin takana myyjänä, jess. Alkukesän Eastway-tuttavuuskin oli todennäköisesti paikalla, muttei osunut kohdalle. Ylipäätään kansa oli rauhallista ja persoonallista; ihmisiä oli mukava katsella kun ne miellyttivät silmää eivätkä rällästäneet kännissä.

Miinusta Flow-piha sai korvatulppien puutteesta: jossakin niitä kuulemma oli myynnissä, mutta kukaan ei osannut neuvoa sen tarkempaa sijaintia. Vaikka desibelit eivät kohonneet kivuliaiksi, olisi tällainen nonstoptinnittäjä arvostanut kuulosuojaimia. Tiedetäänpä ensi vuonna ottaa omat mukaan, ja tiedetäänpä myös ostaa koko viikonlopun festaripassi. Myös ruokatarjonta oli hiukan naurettavaa pikkupikkuhodareineen (hyvää se kyllä oli), kun taas vessatoiminta oli jotakin todella tyylikästä! Vesipullosta sai pulittaa kokonaista 2 euroa, mutta olihan se merkkivettä, eli Diesel-etiketillä varustettua tavallista pullovettä. Kaikenlaisia kotkotuksia. Vaan tohtiiko edes ääneen sanoa, että olisin niin voinut kuvitella Hänet mukaan. Olisi tykännyt tuosta reissusta. Kunpa aika kuluisi vauhdilla, ettei tarvitsisi enää yllättää itseään ajattelemasta näin. Kulukulukulu! Perkele.

Yövyin Otaniemessä, kittasin kaljaa Kalliossa (kyllä, minä, kaljaa! Nikolai on yllättävän hyvää!) ja litkin lattea Kruunuhaassa. Kiitokset asianosaisille seurasta ja yösijasta! Otamme uusiksi, kuten sovittiin, ennen kuin lumi tulee

Rahaa oli tilillä yhtäkkiä ihan tuhottomasti. Sen siitä saa kun tekee töitä. Siirsin puolet säästötilille, jotten tuhlaisi kaikkea.

Menin läheiseen eläinkauppaan ostamaan kissoille sapuskaa ja kissinhietaa. Ostin kahta eri ruokaa, jotta nirso neiti saa tehdä hiukan makuvertailua. Kaikkein laadukkaimpia tietysti — neiti ei mitä tahansa papanoita popsi. Kissanhiekaksi valikoitui kymmenen kilon boksillinen Ever Clean Heavy Duty -mikrohiekkaa. Pitäähän sitä nyt laatumaatiaisten saada paskoa laadukkaaseen vessaan. Näyteikkunalla komeili kiipimäpuu, tarjouksessa, mutta myyjän tarvitsi vain vilauttaa sitä isompaa ja hienompaa, hiukan toki kalliimpaa mutta silti tarjouksessa olevaa systeemiä, ja johan tämä täti osti kiipimälaitosten mersuversion. Mitä korkeammalle pääsee kiipeämään, sitä parempi kisseille, ja onhan tuossa enemmän raapimispinta-alaakin. Sopii sitä paitsi sisustukseen. Sinne meni rahat — eipä tarvitse enää vältellä tuhlaamista

Pienen mööpelien siirtelyn jälkeen saatiin kissoille taas reitti hyllyn päälle, kuten entisessä kodissakin. Vaikka se oli ennen mirrien lempipaikka, ne eivät viihdy siellä enää niin paljon kuin silloin. Nyt mieluisampaa on makoilla leveillä ikkunalaudoilla katselemassa maailmanmenoa ja tiirailemassa tirppoja.

Minä voin kyllä edelleen nukkua tuossa vuodesohvalla, vaikka vähän selkää kolottaakin. Kunhan vain hellyydenkipeillä kissoillani on kaikki hyvin.

Nyt noita spämmikommentteja on ruvennut tulvimaan niin runsaasti, etten enää jaksa tarkistella, onko seassa oikeitakin kommentteja. Jostakin fakin’ syystä en myöskään saa kommenttitoimintoa väliaikaisesti pois päältä, joten vittuunnutaan nyt sitten vaan tilanteeseen. Hiphei.

Jos jotakin asiaa jopa olisi, niin sähköposti sentään toimii. Osoite on naurettavan helppo keksiä.