Puhelimeni on seonnut. Eilen aamulla siitä lähti yhtäkkiä ihan eri ääniä kuin ennen. Vallan hätkähdin, kun tekstariääni oli yllättäen sellainen perinteinen piipitys ja saapuva puhelukin ilmoitti itsestään mäkitorpparinkutuksella. Kauhiaa. Se ei ehkä tykännyt edellisen illan siperialenkistä tuulessa ja tuiskussa - muuta selitystä en keksi (enkä mäkään siitä tykännyt). Niin no, onhan se jo kohta kaksi vuotta ollutkin käytössä, ei kai nuo nykyluurit sen kauempaa kestäkään. Valitettavaa: mulla kun ei olisi mitään tarvetta vaihdella kapuloita uusimpien trendien mukaan.
Aamun lehteä lukiessa silmä etsiytyi kännykkämainoksiin. Ei yhtään kiinnostaisi näillä rahavarannoilla. Toivottavasti tuo tuosta tokenee ja palvelee vähäisiä tarpeitani vielä tuokion.
Tämmöisellä pakkasella huvittaisi vain kaivautua sohvannurkkaan vällyjen väliin hyvän kirjan kanssa eikä lähteä ovesta ulos ensinkään. Lauantaina oli juuri sellainen olo, samoin tänä aamuna kuudelta.
Vaan lähdinpä silti lauantaina päivällä puistoon grillaamaan käissyä ja pelaamaan talvigeimejä, kuten tervapataa ja frisbee-viestiä. Syväjäätyneessä tilassa naama ja näpit tunnottomana hain vielä viinakaupasta punaviinipullon ennen kuin plumpsautin itseni kuumaan kylpyyn sulamaan ennen illan bileitä. Yhtään ei ollut hauskanpitofiilis.
Silti kotiuduin vasta aamukuudelta — oli sitten hin-pan hauskaa! Vegas oli ihan ok, mutta ei sinne toiste tarvitse mennä. Seura oli kuitenkin niin hulvatonta, että iltaa (tai aamua) olisi voinut jatkaa ties miten pitkään. Helsinginhomojen siirryttyä sänkyyn päätimme me muutkin hajaantua ja mönkiä omiin koloihimme. En tiedä kumpi talutti kumpaa - saattaja minua vai minä humalaista saattajaani - mutta tulipahan naurettua Turun autioilla kaduilla 
Luonnollisestikaan en aiheuttanut itselleni minkään sortin krapulaa. Silti tuollaisesta rymistelystä toipumiseen menee nykyään pari päivää. Ei olisi tullut mieleenkään vielä eilenkään lähteä urheilemaan. Kauhia väsytys. Sunnuntain leffahetki hyvässä seurassa oli siihen olotilaan kuin nenä päähän. Sai nyyhkyttääkin.
Tänä aamuna olisin taas mieluusti läimäissyt pakotteidentäyteisen herätysvinkunan vaiti ja jäänyt lämpimään peiton alle, mutta ei auttanut kuin kiskaista kahvit naamaan ja laukata portaat alas odottavaan autoon. Helsingissä oli ihan talvi! Koulutustilaisuus yllätti positiivisesti ja aihealue aukesi taas hiukan paremmin, uudesta näkökulmasta. Kaiken lisäksi kotimatkalla äkkäsin, että toinenkin työkaveri on mäkisti, joten juttua riitti. Kyllä kannatti lähteä, vaikkei yhtään ollut kouliintumisfiilis.
Nyt saa oikein luvan kanssa käpertyä sohvalle tyynyjen ja vilttien kanssa lukemaan hyvää kirjaa ja siemailemaan vaniljateetä. Sieltä en ihan heti liikahdakaan.
Vaikka olenkin nyt ahkeroinut opintojen eteen istumalla kirjastossa lukemassa ja osallistumalla verkkoluennoille, kurssivaatimuksia selatessa tuntuu, ettei se sittenkään riitä. Tämä on juuri se virheellinen ajattelumalli, joka aiheuttaa salakavalasti stressiä ja ahdistusta.
Kuulun niihin ihmisiin, jotka haluaisivat keskittyä yhteen projektiin kerrallan ja saattaa sen valmiiksi ennen seuraavaan siirtymistä. Opintojen suhteen vain on liian usein olo, että tulisi venyä moneen eri suuntaan ja pitää jokaista projektia vireillä. Ihan liian usein motivaationi on paukahtanut juuri siihen, ettei vain veny. Ettei pysty eikä kykene eikä osaa eikä mikään riitä.
Edes se, että tekee parhaansa.
Sama riittämättömyydentunne tulee toisinaan esiin muissakin yhteyksissä. Vaikka järki vakuuttelee, ettei tarvitse yrittää liikaa eikä huolehtia, silti tietyt ajatukset pyrkivät pintaan pelottelemaan. Onneksi olen viimeisen vuoden aikana oppinut työntämään turhat mietteet syrjään ja keskittymään olennaiseen.
Ja onneksi oikeasti riittää, että tekee parhaansa ja on itselleen armollinen. Jälkimmäinen on välillä se vaikeampi rasti.
Viikon kokemuksella näyttää pahasti siltä, että laatimani aikataulu on vaatimusteni mukainen ja saattaa jopa toimia! Opiskelu tuntuu kauhian mukavalta nyt. Sitä paitsi sen lomassa pystyy harjoittaa sosiaalisuutta, toisin kuin työn.
Ensi viikolla Helsinkiin. Seuraavalla viikolla Helsinkiin. Sitä seuraavalla viikolla Helsinkiin. Jos hienot aikatauluni johonkin kaatuvat niin Helsinkiin. Aikeissa ehtiä tavata myös ystäviä — “…ennen kuin lumi tulee…” Hotellihuone on jo varattu uudesta Palace Hotel Sellosta.
Niin ja GooMille on ehkä mentävä, jollei kukaan tarjoudu ostamaan lippua, jota en edes aktiivisesti kaupittele. Se, jolle suunnittelin sen tuuppaavani, meinaa, ettei sitä halua. Kummallista. Toisaalta, voihan siellä olla kivaakin.
Mieltä lämmittää, vaikka muutoin alati viluttaa. Ulkona näyttää ihan maaliskuulta.
Edit: Eiku eipä enää näytäkään - siellä sataa lunta! Yhh…
Jaa jaa, tällä viikolla alkaa sitten koulu, pitkästä aikaa. Tai enhän minä luennoille ole menossa vaan suoritan pääasiassa verkko-opintoja, mutta kumminkin.
Ensimmäiseksi on syytä kehittää itselleen toimiva aikataulu töiden ja opintojen suhteen, sitten täytyy “vain” pitää siitä kiinni seuraavat nelisen kuukautta. Sellainen aikataulu, joka on selkeä ja helposti noudatettavissa mutta tarvittaessa joustaa, ja joka edesauttaa tehokkasta ja mielekästä työskentelyä sekä kaiken kukkuraksi mahdollistaa tyystin vapaa-ajalle pyhitettävät viikonloput. Mahtaakohan onnistua…?
Joustoa tarttisi löytyä heti tammi-helmikuussa hyvinkin reippaasti, sillä laskeskelin ainakin kolmen 1-3 päivän reissun pääkaupunkiseudulle osuvan arkipäiviin. Mikä pahinta, myös GOOM osuu arkipäiville - ja minä idiootti olen kaiken kamalan lisäksi lähdössä SUPERILLE!?! Yritän toki saada lippuni myydyksi jollekin, joka tykkää ryypätä kaksi vuorokautta laivassa muiden känniääliöiden kanssa, mutta jos se ei onnistu, olen ehkä pakotettu seilaamaan edes sen ensimmäisen vuorokauden. Mitä ihmettä mun päässäni mahtoi silloin helteisinä loppukesän päivinä liikkua, kun moiseen riemuun lupasin ryhtyä? Ei mitään käsitystä. Ihan niin kuin ainejärjestön laivareissu marraskuussa ei olisi ollut ihan riittävä tuota lajia. Tjaah, ehken silloin vain tiennyt, että elämässäni olisi muutamien kuukausien kuluttua näin paljon kaikkea jännää.
Syksy meni hämmästyttävän stressittömästi - samaan mielenrauhaan saattaa olla edellytykset nyt keväälläkin. Toimiva aikataulu ja laadukas vapaa-aika lienevät avainsanat 