Kaikkea sitä saakin aikaiseksi, kun tekee vaan. Lakkaa ottamasta ylimääräisiä askelia ja pyrkii minimoimaan energian kuluttamisen epäolennaisuuksiin.
Parannusta luvassa härdelliin. Tai sitten mennään ojasta allikkoon. Riskejä on otettava, jos jotakin haluaa, ja useimmiten se kannattaa.
Enpä ole koskaan ennen puhunut radiossa, mutta nytpä olen, oikein suorassa lähetyksessä! Lisäksi johonkin lehtiin saattaa tulla kuvia: Tinnu tositoimissa. Vuoden välein pärstä lehteen - linssiludeko?
Turussakin oli vihdoin ensimmäinen teepaitakeli lauantaina, hiphei!
Riika on ällistyttävän hieno! Siellä oli täysin kesä jo, kun taas Suomessa on edelleen jäätävää, vaikka ensi viikolla alkaa kesäkuu. Mutta kumminkin: matkailu avartaa ja ehdottomasti kannattaa. Lisää tätä! Loma oli totaalisen rentouttava, paluu arkeen puolestaan otti todella koville.
Kalenterissa lukee tämän ja huomisen illan kohdalla “NUKU!” - kertooko se jotakin jostakin?
—–
Pariskunnat eroavat taas oikein urakalla: yhdet miettivät, jatkaako yhdessä vai erikseen, toisten kirves on jo melko pitkälti kaivossa, eräästä kamusta kuulin juuri sinkkuuntumishuhun. Useampi pari on jakanut tavarat kahteen pinoon jo aiemmin keväällä. Ihan kauhiaa! Mikä eroamisbuumi nyt on menossa?
Mihin sitä pitäisi tässä maailmassa uskoa? En todellakaan tiedä.
Brunette - the best a man can get
Kivaa antaa parturille vapaat kädet ja katsoa mitä tuleman pitää. Paipai plondius.
Kauhiaa hässäkkää koko ajan. Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksia, joista yritän pitää kiinni ja olla nurisematta. Nyt jo vähän helpottaa, kun eräskin essee on pois käsistä ja voi jälleen hellittää otettaan stressistä. Voi sitä fiilistä mikä odottaa, kun kaikki kiireelliset hommat on hoidettu ja saan hyvillä mielin nousta lentokoneeseen!
Harmi vaan, että matkan suunnitteluvaihe jää lyhyeksi, vaikka se on tärkeä osa matkakokemusta. Matkakohteena Riika - vinkkejä ja kokemuksia, anyone?
Vaikka tänään tuntuisi pahalta, voi jo huomenna olla parempi olo. Jos huomennakin tuntuu pahalta, ensi viikolla elämä varmasti taas hymyilee. Koskaan ei etukäteen tiedä, mitä hyvää nurkan takaa löytyy. Siksi tällä pallolla tallustaminen on niin mukavaa: aurinko nousee aina.
Loistava viikko! Tekisi mieli luetella kaikki tapahtuneet hyvät asiat, mutta enpä taida, etten uhmaa kohtaloa. Suuri osa liittyy enemmän tai vähemmän työ- ja opintoasioihin. Tajusin mm. että mullahan on lähipiirissä erittäin hyvä graduohjaaja! Graduinto sen kun kasvaa
By the way, henkilökohtainen kauneudenhoitajani (hihi!) kertoi yllättävän ilouutisen, jonka tahdon jakaa: hoikan naisen “selluliitti” silottuu venyttelemällä, eli edistämällä neste- ja verenkiertoa kriittisissä paikoissa, ja hymyilemällä. Kyse on pitkälti elämänasenteesta, tytöt, hymyä huuleen! Silkka fläsä on sitten eri juttu - se lähtee laihduttamalla.
Miettii vaikka istumatyötä: sama staattinen asento 8 tuntia päivässä, mahdollisesti vielä tuolilla, joka painaa tappijalkaista polvitaipeesta (hep!) - eipä ihme jos verenkierto hidastuu ja neste kertyy turvottamaan koipi-reisiosastoa. Liikettä niveliin sitten loppupäiväksi, jooko, lempeää venyttelyä sekä syvää hengittelyä, jotta happi pääsee virtaamaan koko kehoon. Olen taipuvainen uskomaan, että kokonaisvaltainen hyvinvointi (tai pahoin-) vaikuttaa vähän kaikkeen. Kivulle on aina joku syy, jonka seurausta on hölmö lähteä peittämään buranalla tai serotoniininsäätelijöillä ilman, että puuttuu kivun aiheuttajaan. Mutta olenkin tällainen joogahörhö ja luomuajattelija muutenkin.
Mun sellarit ainakin sulaa tänään ihan silmissä, sillä olo on niin pirteä ja iloinen, että taidan hypähdellä töihin. Se loikkiva heebo förillä noin tunnin kuluttua olen sitten minä. Say hi!
Sit jos joskus taas saisin töistä vaikka palkkaakin (mur!), ostaisin heti Fazerin uutta, telkkarissakin mainostettavaa salmiakkisuklaata! Se ei voi olla muuta kuin helkkarin herkullista, mmm!

Voi kiesus että mä oon nörtti, ihan itse osasin! (Uuu, olipa vaikeeta
)