Taivaallinen lenkki eilen! Aikeissa oli singahtaa vain pikkuinen lönkötys, että kerkeän Sinkkuelämiksi kotiin. Toisin kävi.
Jos askel on kevyt ja hengitys vapaa ja iPodissa hyvää musiikkia, ei todellakaan tee mieli kääntyä siitä tavallisesta kadunkulmasta kotia kohti, telkkarin ääreen. Ehei: siinä tapauksessa jatketaan vähän tuohon suuntaan, sitten hiukan tuonnepäin, vielä vasemmalta pidemmän kautta. Onko pakko jo lopettaa, jaksaisin kiertää sieltä kauempaa? Kyllä, vielä kun tuntuu hyvältä.
Sinkkuelämiä olisi voinut tulla useampi jakso perätysten, silti olisin missannut ne kaikki. On sääli, etteivät juoksemattomat pääse tuohon päihteettömään päihtymyksen tilaan. Tai ehkä jokaisella on omat keinonsa.
En ole tiennyt, että maahan voi saada noin tiiviin ja silti ilmavan kosketuksen lenkkitossujen kautta. Äiti Maa antoi energiaa. Huuhaa.
Eilisen saunan ja järviuiskentelun ja makkaranpaiston jäljiltä hiuksissa on vienoinen savuntuoksu. Toimiston virkistyspäivä teki tehtävänsä, sai aggret liikkeelle ja ulos, ja piiiiitkien unien jälkeen olo on mitä parhain ja kevein. (Päänsärky johtuu ylinukkumisesta, ei niistä siidereistä, right?)
Ei, emminä siellä aggrennut 
Vaan tuossa alhaalla itsekseni jupisin, kun takaraivoon jysähti tietoisuus tietyistä realiteeteista, joita on turha tuuppia sivuun.
Tiiättekö, NYT minä hengitän!
Moon tyhymä ja päästäni vialla. Saatana jos kerrankin olisi ollut aikaa saattaa tiettyjä asioita loppuun saakka ja sitten levähtää, niin ei! Saan kiksejä siitä, että voin helpottaa läheisteni taakkaa ja tuoda elämiinsä hyviä asioita, mutta vittu soikoon, ittestäkin ja omasta jaksamisesta olisi syytä pitää huolta.
Mutta siitä vaan. Haali kaikki maailman työt itsellesi ja kontrolloi kaikkea mikä ympärilläsi liikkuu. Pyöritä maailmaa, eihän se itsestään pyöri. Stressaa ja ahdistu ja siirrä kiireiden tieltä sivuun elämä ympärilläsi. Eipä tartte sitä rataa kauaa sykkiä, ja itteäs - pelkästään itteäs - vaan voit syyttää.
Kuka mua rakastaa ja näyttää sen konkreettisina tekoina eikä tyhjänä sanahelinänä, jos en mä itse? Kuka muka päättää mun asioistani, jos en minä itte?
Niinpä. Tyhymä mikä tyhymä.
Jotenkin tuo pääkaupunki viehättää nykyään kerta kerralta enemmän. En silti muuttaisi sinne asumaan, mutta mukavaa kun se on tuossa lähellä - voi visiteerata useamminkin tälleen turistikaudella. Tällä kertaa reissu(i)sta 75 % oli työmatkailua, loppuosa ihmissuhde-/vapaa-ajanmatkailua. Voisin kirjoittaa tähän syväluotaavan analyysin itsestäni matkailijana, matkakohteestani ja sen vetovoimatekijöistä ym., mutta säästän sen tuohon tämän lukukauden vihoviimeiseen esseeseen, jonka dedis on tänään. Mutta on kuulkaa mukava kirjoittaa, kun tykkää sivuaineestaan kuin hullu puurosta!
Sunnuntai kului leppeästi Kaivarin konsertissa wanhan opiskelukamun seurassa. Olipa kerrankin aikaa to catch up the latest (ja viimeisestä on vierähtänyt yli vuosi) ja höpötellä innostuneena oman alan asioista ja työkuvioista. Voi että mä tykkään mun alastakin! Niin, oli siellä jotain bändejäkin, ja hitosti väkeä.
Viime viikolla vielä itketti tämä hässäkkä, mutta nyt kun tietää, että tämän illan päätteeksi saa pitkästä aikaa vetää syvään henkeä, on olo jo sen odotuksesta helpottunut ja hymyileväinen. Kyl tää tästä.
Vielä kun tuo yksi ihminen kerkiäisi hengitellä.
Ilmat on kyllä olleet kivat - harmi kun asteet putoavat loppuviikosta kuin lehemän häntä.
Olen yli kaksi viikkoa odottanut huomista iltaa ja kohta se on! Tosin maanantai ei vielä tuo helpotusta vaan tiukan loppurutistuksen, mutta tiistaina saa herätessään hengittää syvään ja onnitella itseään hyvästä suorituksesta. Kuudes lukuvuosi päättyy minun osaltani.
Unelmat ovat äärettömän tärkeä voimavara. Minulla on niitä useita, ja jälleen yksi niistä on sipsuttanut pikkuruisen askeleen eteenpäin. Toinen vähän isommankin. Kolmaskin on hiljaisesti seurannassa. Maailmassa on niin paljon!
Välillä ahdistaa ja murehdituttaa, sitten taas tuntuu luistavan. Omassa itsekeskeisessä maailmassani pärjään kuitenkin vain ihmisten avulla: yksi sanoo suoraan, toinen silittää päätä, joku auttaa miettimään muita juttuja. Tarvitsen heitä mittasuhteiden hahmottamisessa. Lienee totta, että murehdin liikaa. Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä. Aina.
Takaisin Helsinkiin.