5 pisteen vihje: Yksi saa sinut hymyilemään, toinen itkemään, kolmas saa posket punoittamaan, neljäs raivon partaalle.
3 pisteen vihje: Ne sanovat yhtä ja toimivat toisin; niiden ristiriitaisia toimia on välillä helkkarin hankala ymmärtää.
1 pisteen vihje: Niiden kanssa on vaikea elää, mutta ilmankaan ei oikeastaan haluaisi olla.
Mitä ne on?
On ollut vähän hassu olo. Ihan ookoo kaikki, mutta kummallista oireilua ilmassa jo useamman viikon ja nyt vielä jotenkin korostuneesti, enkä puhu räkätaudista. Tarvittaneen tarkkaavaisuutta ja hiljentymistä. Kaipaan joogaa.
Exexä täyttää tänään kolkyt vuotta. Wanha äijä. Onnittelut, jos luet.
Feispuukki on ihan hanurista. Yllättävän pitkään onnistuin välttelemään sitä, ja nyt kun yllytyksen uhrina viimein kävin rekisteröitymässä, olen kahden vaiheilla poistaa itseni sieltä samantien. Miksi ihmeessä se on noin suosittu??
Thanks babe -poika pirautti viikolla olevansa visiitillä Turussa ja halusi treffata. Pyysin viisi minuuttia miettimisaikaa, järjestelin illan kuviot uusiksi ja soitin takaisin: “Missä nähdään?” Oli kivaa. Kaverimeininkiä - tietysti.
“Nää on shitte meidän viimeishet tuopit ennen lopullishta kypshymishtä”, totesimme kamun kanssa baaritiskillä torstaina joskus puolen yön jälkeen. Käytiin nimittäin perjantaina tiedekuntatentissä osoittamassa, että ollaan varsin kypsiä tyyppejä ja osataan kirjoittaa suomea. 2,5 tuntia perinteistä kynä ja paperi -tuherrusta: “Mites mä nyt tän kopipeistaan tohon väliin…” Vaan tottahan se nyt läpi menee. Paitsi että tein yhden naurettavan typerän yhdyssanavirheen! Kirjoitin ‘päin vastoin’ - voi herramunjee mikä pässi!
Villen kanssa katseltiin kuvia aikojen alusta tähän päivään saakka. Hassua. Paljon onnellisennäköisiä aikoja. Lähes viiteen vuoteen mahtuu paljon kaikenlaista.
Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että koska töitä tunkee ovista ja ikkunoista yhä enemmän ja enemmän ilman, että millään tavalla niitä haalin miltään suunnalta, ja koska tutkimustyön tilaaja on viettänyt hiljaiseloa kommunikointiyrityksistäni huolimatta eikä itsellä riitä kiinnostusta turhanaikaiseen kirjojen nysväämiseen ilman perusteltua pointtia, voisin varsin hyvin pudottaa koko gradun pois kyydistä, ottaa tyynesti kandinpaperit ulos ja lakata köyhyyttelemästä. Tehdä kaikki nuo työt mitä ympäriltä tälle suunnalle tuupitaan, lakata laskemasta pennejä ja elää vihdoin ja viimein normaalia elämää. Maksaa kaverin jalkaleikkauksen. Ostaa sen übernamun auton, jota mulle kaupataan (tai jota kaupatutan itselleni). Käydä hakemassa pankista asuntolainan, jota ne piruperkeleet tänäänkin mulle postitse mainostivat kuin tietäen, että asuntomyynti-ilmoitukset ovat olleet ahkerassa syynissä jo pitkään.
Vielä voimakkaampana mielen valtaa kuitenkin edelleen terve kiukku, että minähän nylpytän sen gradun kasaan vaikka päälläni seisten tahi löyhässä hirressä, ihan vain piruuttani jos en muuten. Runsaan työmäärän ohella tietysti, kun EN HALUA kieltäytyä houkuttelevista työtarjouksista. Venyn ja paukun äärirajoilla normaalielämän ulottumattomissa marttyyrimaisesti vielä ensi kevääseen saakka ja vilkutan sitten adjööt kaikelle turhalle ja ryhdyn vapaaherrattareksi. Silloin on varmasti tarjolla vielä parempia asioita kuin nyt.
Ja jos ei illan pelissä ole komeita poikia, mä en ala mitään.
Miten mikään, mikä tuntuu rehellisesti hyvältä, voisi olla mitenkään pahaa? Vaikeinta ehkä onkin olla itselleen ehdottoman rehellinen.
Powered by WordPress