Tinnu.net

Hullun masentava sää. Vuosi sitten tähän aikaan oli jo kevät. Eihän tuolla voi nyt juostakaan, hangessa

Elän haaveissa ja väsään gradua, se riittää juuri nyt. Kunhan kevät vaan tulee, herään horroksestani.

Juoksu sujuu muuten hyvin, mutta penikat oirehtii. Nyt on sentään ollut kevyt viikko ja ensi viikolla on luvassa tuplamäärä kilometrejä tämän viikon saldoon verrattuna. Fuk. Ei näin.

Ainoa ratkaisu, mitä tähän nyt keksin, on vähentää kävelemistä. Tuntuu nimittäin, että eilisen keskipitkän kävelylenkin jäljiltä kintut on rasittuneemman tuntuiset kuin tavallisen peruslenkin. Josko tästedes vain juoksen, ja muun liikunnan valikoin kinttuystävällisyyteen pyrkien. Salia, joogaa, salilla soutua ja fillarointia. Ei ylimääräistä kävelyä tahi loikkimista. Uintikin tekisi varsin hyvää, mutta kun a) en omista uikkareita, b) siinä touhussa kastuu. Mieluummin kastun juoksemalla kaatosateessa kuin molahtamalla veteen. Ja jos molahdan veteen, mieluummin teen sen ulkona kuin hallissa. En tiedä, mistä moinen asenne.

Tämän kuukauden työtyöt on tehty - loppukuu keskitytään graduun. Vallan jo sanoin työntarjoajille, että palataan asiaan ensi kuussa. Kipiää kyllä teki. Iso pyörä on nyt tuupittu pyörimään ja huomenna alkaa materiaalin työstäminen. Vihdoinkin!

Uskonpa, että koko gradutouhun ahdistavin osuus alkaa olla nyt takana; kaikki se miettiminen ja pähkäily ja ideointi ja tiedonhankinta ja junnaus ja eestaas vatkaaminen ja paikallaan polkeminen on ollut ihankauhiaa ja raivostuttavaa. Että mitä ja miksi ja miten ja miksi ja millä perusteella ja plääh. Turha stressaus vähenee varmaan neljäsosaan aiemmasta, kun saa tehdä konkreettista työtä ja nähdä koko ajan työnsä etenevän. Samalla perusteella uskon, ettei huhtikuussa aloitettava kirjoitusurakkakaan ole juttu eikä mikään; sen kun raportoi sen mitä on tehnyt ja miksi ja perustelee kaikkea ahkerasti viisaampiinsa viitaten. Saatan olla erittäin väärässäkin, vaan jäänee nähtäväksi.

Kuten The Graduguru Juha T. Hakala eilen luennoi, gradu ei ole edes mikään tutkimus vaan tutkielma, jonka avulla harjoitellaan tutkimuksen tekemistä. Piisofkeik siis, ja uskoakseni 90 % asennetta ja 10 % istumalihasten rääkkäämistä.

Loppupäivä vapaata ilman min-kään-lais-ta pitäispitäispitäis-painetta. Melko uskomatonta…

Gradua. Töitä. Gradua ja töitä. Gradua töiden välttelemiseksi ja töitä, jotta ei tarvitsisi ajatella gradua. Etäsuhdeviritystä ja tavoitteellista juoksua. Välivaihe-elämä on alkanut vituttaa ihan riittävästi, joten gradu on siirretty elämän ykkösasiaksi ja kaikki muu menköön sen mukaan. Sillä aikaa, sitten kun -ajasta haaveillessa, välivaiheesta on luotava mahdollisimman vähän vituttava ja paljon miellyttävä, sillä, kuten joku viisas enklanniksi joskus lyrikoitsi, elämää se on sekin, mikä ilmeisen huomaamatta soljuu eteenpäin suunnitelmia tehdessä. Vaikka haaveilu onkin suurensuuri voimavara.

“Tule lähemmäs, mene kauemmas, tule lähemmäs,” kuten Ylioppilasteatterin näytelmän Nostalgia 1.10 loppukohtauksessa. Sellainen minä olen. Erakko, joka ei osaa päästää ketään kovin lähelle. Onnellinen yksikseen mutta yrittää kyllä ja hetkittäin onnistuu.

NP: John Lennon (ylläri)

Tärkeysjärjestys. Valinnat. Haaveet ja realiteetit. Itsenäisyys ja erakkous, kompromissit ja läheisyys. Minä. Muut.

Kävin mielenkiintoisen keskustelun arvoista ja elämänfilosofioista. Voiko Minä Itse olla elämässä tärkeintä? Onko niin, että pitäessään - tarvittaessa itsekkäästikin mutta sopivassa määrin muun maailman huomioiden - kiinni omista toiveistaan ja tarpeistaan, ja siten säilyttää henkilökohtaisen tasapainonsa, voi antaa myös läheisilleen enemmän? Vai onko onnellisen yhteisymmärryksen avain omista asioista joustaminen muiden hyväksi? Jotta voisi tulla toimeen muiden kanssa, on tultava toimeen itsensä kanssa. Jotta osaisi rakastaa muita, on ensin osattava rakastaa itseä. Kuulostaa helpolta mutta ei ole sitä.

Jos määritän itselleni tietyt rajat ja pidän niistä kiinni, muutkin kunnioittavat asettamiani rajoja. Ota tai jätä. Aina voi äänestää jaloillaan - se on vapautta. Valintoja.

Pidän ihmisistä, jotka ajattelevat ja joiden kanssa voi keskustella. Jotka osaavat myös kuunnella. Harvat osaavat. Pidän myös ihmisistä, jotka osaavat tehdä valintoja ja jotka kunnioittavat toisten valintoja, vaikkeivät ne olisi omien toiveiden mukaisia. Niitäkin on ällistyttävän harvassa. Pidän ihmisistä, jotka näkevät myös oman napansa ulkopuolelle ja hyväksyvät erilaisuuden, eivätkä yritä väkipakolla muuttaa muuta maailmaa omien mieltymystensä mukaiseksi.

En osaa itsekään, mutta tiedostan ja haluan oppia.