Tinnu.net

Kissa herättää joka aamu seiskan jälkeen, arkena ja lauantaina. Ei siinä mitään, jos on mennyt ajoissa nukkumaan, mutta jos on lukenut tenttikirjaa myöhälle yöhön, ei lauantaina huvittaisi kuunnella liian aikaista mouruntaa tai saada loikkivia katteja niskaan kesken unen. Mutta edelleen kattiherätys päihittää herätyskellon mennen tullen.

Tarttisi singahtaa kaupungille hakemaan lahjukset tämän viikonlopun sankareille. Sitten voin vähän joogata, keksiä pileisiin päällepantavaa ja syventyä vielä toviksi lukemiseen. Sitten suunnataan nokka kohti - yllätys yllätys - pääkaupunkiseutua. Taas. Edellisestä visiitistä onkin jo kuukausi. Tulee varmasti mukavaa!

On se kumma, että kuudetta vuotta opiskelevana olen vihdoin löytänyt tenttikirjoja, joita on oikeasti kiva lukea. Enää kaksisataa sivua plus toinen kirja puoliksi. Tiistaihin mennessä.

Maailmassa on niin paljon mahdollisuuksia, ettei ihminen meinaa nahoissaan pysyä! Kunpa osaisi hyödyntää kaikki hienot tilaisuudet ja loikkia niiden avulla taas aimo harppauksin eteenpäin

Vauhdilla lähestyvä koitoskin alkaa tuntua ihan inhimilliseltä, kun tietää, että sen jälkeenkin on elämää. Jos tuo jostakin syystä menisi pieleen, siihen(kään) ei maailma kaadu. Eikä se sitä paitsi mene pieleen. Kyllä ammattilainen hoitaa homman kotiin!

Eilinen joogaharjoitus oli parempi kuin aikoihin. Intensiivinen hengitys, joustava ja kestävä keho sekä keskittynyt ja rauhallinen mieli, harjoituksen päätteeksi lämmin mukillinen vihreää teetä - zennnnnn… Lauantaina siirryn askeleen eteenpäin silläkin saralla, jännää!

Kissat muuttivat taas minun luokseni ja ovat heti kuin kotonaan. Pienet pörröiset tuovat elämää ja saavat hymyilemään

Ystävät ovat päivittäin tuoneet elämääni lisäarvoa vain olemalla olemassa. Ihania ihmisiä, spontaaneja höyrypäitä, älykkäitä, itsenäisiä, kilttejä, jääräpäisiä, ynnä muuta mukavaa. Osa on lähellä, osa kauempana, jokainen lämmöllä mielessä.

Pakkanenkin on yhdentekevää.

Rahaa oli tilillä yhtäkkiä ihan tuhottomasti. Sen siitä saa kun tekee töitä. Siirsin puolet säästötilille, jotten tuhlaisi kaikkea.

Menin läheiseen eläinkauppaan ostamaan kissoille sapuskaa ja kissinhietaa. Ostin kahta eri ruokaa, jotta nirso neiti saa tehdä hiukan makuvertailua. Kaikkein laadukkaimpia tietysti — neiti ei mitä tahansa papanoita popsi. Kissanhiekaksi valikoitui kymmenen kilon boksillinen Ever Clean Heavy Duty -mikrohiekkaa. Pitäähän sitä nyt laatumaatiaisten saada paskoa laadukkaaseen vessaan. Näyteikkunalla komeili kiipimäpuu, tarjouksessa, mutta myyjän tarvitsi vain vilauttaa sitä isompaa ja hienompaa, hiukan toki kalliimpaa mutta silti tarjouksessa olevaa systeemiä, ja johan tämä täti osti kiipimälaitosten mersuversion. Mitä korkeammalle pääsee kiipeämään, sitä parempi kisseille, ja onhan tuossa enemmän raapimispinta-alaakin. Sopii sitä paitsi sisustukseen. Sinne meni rahat — eipä tarvitse enää vältellä tuhlaamista

Pienen mööpelien siirtelyn jälkeen saatiin kissoille taas reitti hyllyn päälle, kuten entisessä kodissakin. Vaikka se oli ennen mirrien lempipaikka, ne eivät viihdy siellä enää niin paljon kuin silloin. Nyt mieluisampaa on makoilla leveillä ikkunalaudoilla katselemassa maailmanmenoa ja tiirailemassa tirppoja.

Minä voin kyllä edelleen nukkua tuossa vuodesohvalla, vaikka vähän selkää kolottaakin. Kunhan vain hellyydenkipeillä kissoillani on kaikki hyvin.

Tosi kummaa, kun kissat eivät yhtäkkiä olekaan täällä. Ne kipittivät tänään Villelle. Kummallista tulla taas kotiin, jossa kukaan ei odota, jossa kukaan ei mourua ruokaa tasan klo 22 alkaen, jossa omaa ruokalautasta ei tarvitse vahtia vaikka sen jättääkin sohvalle hetkeksi…

Kissoille tämä kaikki on ollut vähintäänkin stressaavaa. Isokissi kusaisi hiekkalaatikon ohi ensimmäistä kertaa koko meilläoloaikana, ja voi että sitä hävetti kun se tajusi kyykistyneensä väärään paikkaan - ei tarvinut edes torua kun toinen oli ihan nolona muutenkin. Pikkukissi puolestaan reagoi samoin kuin minä sydänsuruihin: ruoka ei maistu. Se on aina ollutkin tosi nirso, mutta ekoina päivinä täällä mun luona se hyvä kun kolme jyvää näykkäsi lautaseltaan aamuin illoin, ja jätti loput muutenkin mahakkaalle veljelleen. Lisäksi pikkukatti on ollut äärettömän hellyydenkipeä: me ollaan neitokaisen aloitteesta harrastettu pitkiä hellittelyhetkiä tuon tuostakin, mikä ei ihan tavanomaista tuolle itsenäiselle tyttöselle ole ollut. Niin ja aina kun rappukäytävässä kulki joku, pikkukissi vilahti tuolin alle murisemaan. Tuossa viime päivinä se sentään jätti murisemisen, mutta tuolin alla se kyyhötti silti joka ikinen kerta kun oven takaa kuului ääniä.

Suurkassi on ottanut vähän rennommin sen pissiepisodin jälkeen - kerjännyt ruokaa aina kun mahdollista, niin kuin aina ennenkin. Se tykkäsi kovasti haistella ulkoilmaa avonaisen ikkunan raosta ja vahtia ohi lenteleviä naakkaparvia. Hassu eläin. Sen mielestä oli kivaa myös pudotella kukkapurkkeja ikkunalta, ja harva se aamu sai päivän aloittaa imuroimalla mullat ikkunan alla sijaitsevista ruokakupeista. Joku päivä mittailin mittanauhalla seiniä, mutta kah, katti kun sen huomasi, oli mittanauha jo pöllitty. Siitä tuli sen lempparilelu. Me leikittiin isonkissin kanssa myös takaa-ajoleikkiä, sillä asunnossani pystyy juosta ympyrää etappeina eteinen-keittö-olohuone-eteinen, ja jos kissat nauraisivat, Taffelo olisi takuulla kikattanut ääneen vähintään yhtä hysteerisenä kuin minä Saapikas seurasi touhujamme vähän kauempaa, ja jos kissat puhuisivat, se olisi tokaissut “No haloooo hei, lapsettaako?!” Öisin me nukuttiin ihan vieri vieressä, ja aina kun vaihdoin asentoa, osui joku raaja pehmeään, selällään ketarat oikoisenaan köllivään kissaeläimeen. How sweet <3

Ja nyt täällä on taas näin tyhjää. Iso ikävä. No, eipähän kukaan tee tihutöitä, ja ikkunatkin saavat taas olla apposen auki - jos vaan tarkenisi. Hyvillä mielin kannettiin karvaturvat kuitenkin Villen uuteen kotiin, ja vaikka ne olivatkin ihmeissään jälleen uudesta paikasta, luulen, että ne tottuvat kyllä seilailuun, ja kyllä ne varmasti antavat ymmärtää, jos eestaas juoksu kyllästyttää tai jos jommassa kummassa paikassa on selkeästi parempi olla. Ihmislapsilla on usein aikuisten eron jälkeen molemmissa kodeissa omat huoneet, mutta meidän lapsilla onkin molemmissa kodeissa omat vessat - hupaisaa, etenkin se, että oltiin ajateltu tuokin asia tismalleen samalla tavalla.

Sylvi ja Tuomi aka Saapas ja Tahveli aka suurkassi ja väikekassi ovat olleet meillä nyt vuoden! Haettiin pikkukissit vappuaattona ylioppilaskylästä eikä maltettu olla vappuriennoissakaan kuin muutama tunti - molemmilla oli halu tulla kotiin katsomaan kuinka uudet perheenjäsenet pärjäilevät. Vapputorilta ostettiin kateille oma vappuviuhka, joka oli varsinainen suksee: koko kämppä oli täynnä sinisiä viuhkansuikaleita.

Kyllähän elämä muuttui kissojen tultua. Kämppä on aina täynnä kissankarvoja. Joka paikassa lojuu pillejä, Tahvelin lempileluja: lattioilta, kirjahyllystä, sohvanraosta, sängystä, keittiön laatikoista… Sängynkulma on raadeltu melkein auki, ja nyt viimeaikoina myös yhdestä kohdasta seinää on revitty tapettia - nice. Kylppärin lattialta tarttuu jalanpohjiin kilokaupalla kissanhiekkaa. Meillä taitaa haistakin kissinpissiltä - tosin ei sitä itse huomaa, kun on tottunut. Olohuoneessa on hienot Villen rakentamat kiipeilypaikat, ja niiden myötä viherkasvit ovat joutuneet siirtymään hyllyn päältä alemmille tasoille, sillä ne tulivat aika äkkiä perusteellisesti kalutuiksi; molemmissa ennen niin tuuheissa viherkasveissa on nykyään ehkä kolme kortta per kasvi. Pahvilaatikoista on kehitelty kisseille majapaikkoja.

Makuuhuoneen ovi on pidettävä öisin kiinni, jollei halua herätystä seiskan-kasin aikoihin. Aamulla ensimmäisenä olisi kollikissan mielestä annettava heti ja paljon murkinaa Hänen Ylhäisyydelleen: ainakin teatraalisesta mouruamisesta päätellen nälkäkuolema saattaa korjata kissin pois hetkenä minä hyvänsä - aamuin illoin aina sama juttu. Mahaläskit vain löllyvät puolelta toiselle, kun isokissi juoksee keittiöön aina kun joku illan aikana liikahtaa. Pikkukissi taas luulee voivansa tehdä ihan mitä tahansa kiellettyä kivaa pelkästään siksi, että kissineiti tietää olevansa _kaikkien_ mielestä niin söpö ja kaunis ja hellyyttävä ja ihana. Saapas on huomattavan kiintynyt Villeen, vaikka vähä vähältä enemmän tuntuu pitävän myös minusta. Ville on silti sen ehdoton suosikki; Ville kun tulee kotiin, pikkuotus juoksee välittömästi ovelle puskemaan, kun taas minun vastaanottoni on vaihtelevasti lämmin tai viileä - läheskään aina ei jaksa nousta päikkäreiltä emännän vuoksi. Tahveli puolestaan tykkää hirmuisesti ihan kenestä vain joka saattaisi mahdollisesti antaa ruokaa - hän on hyvin suvaitsevainen kissa, joka tietää, miksi me ihmiset, ruokinta-automaatit, asutaan hänen luonaan. Lihavat on leppoisia, sanotaan. Nytkin se kellahti tyhjälle lautaselle loikoilemaan kaikki jalat ylöspäin

Välillä nuo kaksi lepäilevät sulassa sovussa kylki kylkeä vasten, tai nuolevat toistensa naamoja puhtaiksi korvat mielihyvästä niskaa vasten taipuneina ja silmät suljettuina. Välillä taas juostaan toisiaan kiinni ja hypitään helikopterihyppyjä ja riehutaan kaikin mahdollisin tavoin niin että karvat pöllyää. Hetken kuluttua toinen huitoo toista piikkikäpälällä päin pläsiä samalla kun toinen potkii takajaloilla toisen päätä, tai toinen makaa selällään lattialla ja koittaa puolustautua arkoihin paikkoihin hampaansa iskevältä kaverilta. Ja molemmilla roikkuu suusta tupollinen toisen karvoja, ja ympäristöön on levinnyt tukku poikineen. Nou haard fiilings enivei.

Kaikenlaista. Ei noista erossa halua olla paria päivää kauempaa, ja pois en antaisi moisia suloisia riiviöitä. Kaikki kolme karvaistani.