Voi juku, otin haasteen vastaan ja lupasin lähteä toukokuussa puolimaratonille! Olen minä niin monta vuotta siitä haaveillut, vaan joka kesä silti jättänyt väliin milloin minkäkin syyn varjolla, että nyt on aika ylittää itsensä. Pelissä on julkinen itsensä nolaus, jos taas hannaan.
Oikeastihan puolikas nyt menee vaikka takaperin silmät kiinni, sen verran monta vuotta kilometrejä on kartutettu.
Monellakin tavalla itsensä ylittämisen vuosi edessä. Jänskää!
Kahdet pikkujoulut takana - onneksi niitä ei ole enempää. Rankkaa vaikka kivaa.
Kännäämisessä on se hyvä puoli, että tapaa ihmisiä (työni on perin epäsosiaalista), jotka ovat hyvin puheliaalla tuulella, ja itsekin on normaalia avoimempi. Siksi on ihan hyvä, että muistikuvat jäävät toisinaan hatariksi: ei tarvitse jälkeenpäin hävetä sanomisiaan tai ihmetellä, miksi joku sanoi niin ja näin.
Silloin harvoin kun juon, olen vain kohtuullisessa pienessä hiprakassa ja muistan kaiken jälkeenpäin, mutta tällä kertaa ne siiderin sijasta latkitut salmarit ja glögillä värjätty Suomi-viuna tekivät tehtävänsä. Miksi ihmeessä olen jutellut jonkun (kenen?) kanssa Emmentaali-juustoraasteesta? Ja Katin tisseistä?
En tapaa krapuloida. Tällä kertaa elin herättyäni harhaluulossa, että karpulapeikko on kylässä. Ei sittenkään: puoli tuntia naama nurinpäin sohvalla heräilemässä, ja olo oli taas mitä mainioin. Siltikään kännäys ei kuulu harrastuksiini enkä näe siinä mitään hohdokasta. Harvakseltaan ihan kivaa, mutta yhtä hyvin voisin elää kokonaan ilman alkoholia. Vilpittömästi kunnioittava hatunnosto niille, jotka ovat sen päätöksen tehneet.
Feispuukki on ihan hanurista. Yllättävän pitkään onnistuin välttelemään sitä, ja nyt kun yllytyksen uhrina viimein kävin rekisteröitymässä, olen kahden vaiheilla poistaa itseni sieltä samantien. Miksi ihmeessä se on noin suosittu??
Thanks babe -poika pirautti viikolla olevansa visiitillä Turussa ja halusi treffata. Pyysin viisi minuuttia miettimisaikaa, järjestelin illan kuviot uusiksi ja soitin takaisin: “Missä nähdään?” Oli kivaa. Kaverimeininkiä - tietysti.
“Nää on shitte meidän viimeishet tuopit ennen lopullishta kypshymishtä”, totesimme kamun kanssa baaritiskillä torstaina joskus puolen yön jälkeen. Käytiin nimittäin perjantaina tiedekuntatentissä osoittamassa, että ollaan varsin kypsiä tyyppejä ja osataan kirjoittaa suomea. 2,5 tuntia perinteistä kynä ja paperi -tuherrusta: “Mites mä nyt tän kopipeistaan tohon väliin…” Vaan tottahan se nyt läpi menee. Paitsi että tein yhden naurettavan typerän yhdyssanavirheen! Kirjoitin ‘päin vastoin’ - voi herramunjee mikä pässi!
Villen kanssa katseltiin kuvia aikojen alusta tähän päivään saakka. Hassua. Paljon onnellisennäköisiä aikoja. Lähes viiteen vuoteen mahtuu paljon kaikenlaista.
Tunnelma kohoaa! Olen kohtapuoliin lähdössä etkoille, sitten Kääntöpiirin ja Asteriskin yhteisbileisiin. Ei nyt muuten, mutta vanhojen muistoksi. Näillä kahdella ainejärjestöllä on pitkä ja lämmin suhde - eritoten minulla omakohtaisesti <3 Hurjaa, että uudet opiskelijat voivat olla jopa 8 vuotta minua nuorempia, joten tällä kertaa tuskin tulee sekaannuttua poikiin, vaikka kekkerit kulkevat nimellä “Paritusbileet (sinkuille ja sinkkumielisille varatuille)”.
Huomenna on vuorossa oman alani opiskelijoiden ja opettajien yhteiset insaidbileet. Talo tarjoaa iloliemet. Lupasin ottaa tänä vuonna sen kännissä kaatuilijan roolin, kun viimevuotinen ei pääse paikalle 
Perjantaina onkin sitten luvassa saunailta isolla porukalla landella. Tunnen sieltä vain muutaman, joten tuleepahan uusia tyyppejä tutuiksi. Kivaa!
Sitten saakin viikonlopun rentoutua ja rauhoittua. Kovaa hommaa tämä opiskelu. Näidenkin kuumien iltamenojen väliin olen varannut kampaajan, kokovartalohieronnan ja jalkahoidon. Jotta jaksaisi.
Hieno päivä. Runsasta aggrea. Gradukirjallisuutta. Työtarjoukselle ei. Elämäni mahtavin lenkki.
Se oli ihan mie-le-tön-tä! Ensi askeleista alkaen tuntui kuin olisin lentänyt! Kintut rullasivat alla ja minä istuskelin jalkojeni päällä, hengittelin rauhallisesti ja kiristin tahtia. En ole aikoihin juossut noin kovaa! Ja taas oli pakko juosta pidempään kuin oli tarkoitus - sitä ei HALUA lopettaa, siitä tunteesta EI TAHDO päästää irti. Silloin tuntee olevansa maailman laella ja päihittävänsä minkä tahansa eteen tulevan esteen. “Mikään ei estä tekemästä mitä haluan. Juuri nyt olen äärimmäisen onnellinen, elämässäni on kaikki niin hyvin kuin ikinä voi olla. Jos lenkki päättyy sydänkohtaukseen, kuolen kaikin puolin onnellisena.”
Otin loppuun vielä pari vetoa täysillä, mikä tuntui vain ja ainoastaan ennenkokemattoman hyvältä. Leveä hymy säteili naamalla koko lenkin ajan.
Ehkäpä tarvitsin tätä juuri tässä kohdassa. Ainakin tiedän taas paremmin.
Powered by WordPress